lauantai 28. joulukuuta 2013

Jouluhulinaa

Kuvista varmasti huomaa, etten hirveästi muistellut blogini olemassa oloa lomalla.  Kuvat nyt on mitä on, mutta ainakin niistä huomaa, että joulusta on nautittu! Maha täynnä herkkuja ja laukut täynnä lahjoja palattiin muutama päivä sitten kotiin.


Uusi mikro komeilee hyllyssä, uudella paistinpannulla ja veitsellä tehtiin eilen ruokaa, lahjasuklaitakin tuli jo maisteltua, uusien peittojen alla nukuttiin viime yönä, lahjaksi saadut lapaset kädessä eilen menin töihin, uudet treenivaatteet pääsi heti eilen myös salilla testiin ja uudet tossut ja aamutakki päällä tälläkin hetkellä makoilen sohvalla ja siemailen kahvia joululahjaksi saadusta kahvikupista. Enää täytyy käydä lahjakortilla metsästämässä urheiluliivit, avata lahjaksi saatu skumppapullo ja juoda sitä uusista punaviinilaseista niin on kaikki joululahjat otettu käyttöön! Täytyy sanoa, että nyt on lahjat kyllä osunu aika nappiin... kaikki tuli heti tarpeeseen.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


1-image(89)  1-image(87)-0011-image(90)


Joulu oli mahtava kaikin puolin, kiitos kaikille lahjoista, ruuasta ja seurasta! Seuraava juhlimisen aihe onkin sitten uusivuosi, jolloin suuntana on tyttöjen kanssa Tallinna. Nyt vielä muutama päivä töitä ja treeniä... odotan jo nyt kauhulla ihmisten uudenvuodenlupauksia ja salien täyttymistä, muistakaa nyt vielä nauttia ihanan rauhallisista ja tyhjistä kuntosaleista!


-Miia

perjantai 20. joulukuuta 2013

Viiden leuan kosmetologi

Aamulla kävin tekemässä vikan näytön koululla ja nyt on kaikki tehtynä, kosmetologinpaperit on kohta toivottavasti matkalla postiin.  Näytön jälkeen menin suoraa salille purkamaan energiaa ja sieltähän ne tuli... 5 leukaa! HUH, uus ennätys ja myös tavote nyt rikottu, en vois olla ylpeempi. No menihän toi vika leuka aika rimpuiluks, se on siinä ja siinä lasketaanko leuaks ees, mutta riittä mulle. On toi silti eniten mitä näillä rimpulakäsillä on koskaan vedetty...


Kotiin tullessa pääsi multa itku. Ei enää stressiä, ei enää kokeita, ei enää koulua... mikä helpotus! Samaan aikaan niin helpottunut, onnellinen ja ylpee, ehkä vähän haikeekin fiilis. Oon vähän kahen vaihella pitäskö mun tätä valmistumista pienimuotoisesti juhlistaa tänään, vai vaan rentoutua kotona... ihan vaan koska kerrankin on aikaa! Eniveis, näillä fiiliksillä on hyvä alottaa viikon loma ennen töihin paluuta.


Mahtavaa joulua kaikille, muistakaa herkutella ja nauttia!


-Miia

tiistai 17. joulukuuta 2013

Vähäisestä vaatetuksesta

Ajattelin tällä kertaa kirjottaa asiasta, mikä on melko yleinen nykyään myös fitnessalalla.. tai no kaikkialla. Puhun nimittäin kuvista, videoista ja mainoiksista, joissa ollaan vähissä vaatteissa. Jollain tapaa mä hyväksyn ne, mutta toisaalta ne taas tuntuu musta väärältä, enkä välttämättä haluaisi ajatella niin.


Päivittäin törmää nuoriin tyttöihin mainostamassa esim. korkokenkiä tai jugurttia vähissä vaatteissa ja ensimmäisenä ajattelen heti, että voi tyttö rukka. Mulla tulee aina mieleen, että se vois hyvin olla mun kaveri, mun pikkusisko tai joku muu läheinen siinä niin kaikkien nähtävillä. Samaan aikaan ajattelen, pitääkö tosiaan kaikkea mainostaa paljaalla pinnalla. Ymmärrän toki, että alusvaatteita on hankala mainostaa vaatteet päällä, mutta täytyykö autoa mainostaa alasti? Musta tuntuu aina siltä, että ihmiset jotka eivät pärjää älyllään, tiedollaan tai taidollaan, joutuvat tuoda itseään julkisuuteen alastomuudella. Joskus musta tuntuu myös, että tyttöjen on vähän pakko pukeutua paljastavasti esimerkiksi baariin, jos haluaa erottua joukosta tai saada huomiota. Sama pääte näihin mainoksiin tai vaikka facebook kuviin.


large


Toisaalta, kyllä mäkin tykkään kauniita vartaloja katsella ja ymmärrän hyvin sen, että kauneus ja alastomuus myy ja kiehtoo. Haluaisin päästä tästä kielteisestä ajattelu tavasta eroon, koska helposti sen perusteella tuomitsen ihmisiä ja jätän asioita tekemättä. Jollain tapaa en ikinä ole arvostanut malleja tms koska olen pitänyt sitä ihmisen esineellistämisenä, myös jos joku julkisee sosiaalisessa mediassa itsestään kuvan alusvaatteissa ajattelen aina, että se on huomion hakemista. Mun mielestä tämmöinen ajattelutapa on todella konservatiivinen ja haluaisinkin olla hyväksyväisempi tän asian suhteen. Fitnesskilpailut ja vastaavat kiehtoo mua, mutta en osaa nähdä itseäni kisaamassa, koska lavalle bikinit päällä astuminen ois mulle tosi iso asia. Ei siksi, että olisin epävarma itsestäni, vaan en halua tulla arvostelluksi sen perusteella itsekkääksi ja huomion hakuiseksi. Jollain tapaa kaikki missikisat ja muut kauneuskilpailut on aina mun mielestä ollut kohtuuttomia, koska ihmisten laittaminen järjestykseen kauneuden perusteella on vähän typerää. Sillonkun olin itse kattomassa Fitnesskisoja, kieltämättä mulla tuli mieleen karjamarkkinat... tytöt juoksee siellä numeroituna mihin tuomarit käskee.


Elämässä on paljon enemmänkin kuin ulkonäkö, mut maailma pyörii aika paljon kuitenkin sen ympärillä. En haluaisi tuomita ihmisiä ulkonäön ja tekojen perusteella tai itse jättää asioita tekemättä, koska mietin mitä muut ajattelisivat. Kaikki me ollaan loppujen lopuks samallaisia, jokanen tietää miltä naisen vartalo näyttää... miks vartaloja ei saisi esitellä? Kyllähän miehet hyvänäkösiä autoja tai naiset kauniita kenkiä ihailee, miksei hyväkroppaisia naisia sitten saisi? Mitä pahaa paljastavissa asuissa poseeraamisessa muka on, jos sen tekee hyvällä maulla?


Yllätyin myös siitä, että yli 50% mun blogin lukijoista on miehiä, joten pojat teidänkin mielipiteet tähän asiaan on enemmän kun toivottuja! Uskon, että fitnessmallien kuvat ja alusvaatemainokset miellyttävät, mutta voisitko hyväksyä oman siskon, tyttöystävän tai tyttären poseeraamisen vähissä vaatteissa?


-Miia

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Jalkapäivän uusia tulokkaita

Oon vaihtelun vuoksi vähän muokannut mun jalkatreeniä. Samat vanhat syväkyykyt, bulgaarialaiset kyykyt, pakarapotkut, prässit ja muut menee edelleen, mutta nyt mukaan on mahdutettu myös esim. lantinnostot ja suorin jaloin maastaveto yhdellä jalalla. Ja tän pakaroissa olevan poltteen perusteella voin kertoa että toimii! Treenaan jalat 2 kertaa viikossa ja ohjelma näyttää tällähetkellä tältä:


Jalkapäivä 1


Kyykky 2x6 viim. 55kg - tarkoitus on joka kerralla yrittää laittaa lisää painoa


Prässi pudotussarja 2x 3x6 viim. 90-80-70kg - Yhteensä siis 36 toistoa, eli 6 toistoa 90 kilolla, heti perään 6 toistoa 80 kg ja perään 6 toistoa 70kg... minkä jälkeen tauko ja sama uudestaan.


Suorin jaloin maastaveto 3x12 viim. 50kg


Vatsat - yleensä teen voimapyörää


Jalkapäivä 2


Pakarapotku 3x10 - Tarkoituksena on esiväsyttää pakaralihas, jolloin saan sen treenattua ihan loppuun asti.


Bulgaarialainen kyykky 3x8/jalka viim. 8kg - Googlettakaa jos liike ei kuulosta tutulta, yleensä pistän etujalankin alle korokkeen, jotta pääsen vieläkin syvemmälle.


Suorin jaloin maastaveto yhdellä jalalla/vaihtoehtoinen takareisi liike 3x12 viim. 30kg - uusi tulokas on tämä yhden jalan maastaveto, mihin olen rakastunut. Piti alkaa käyttämään mielikuvitusta, koska kummallakaan salilla missä nykyään käyn, ei löydy minkäännäköstä takareisikonetta.  Painot saa olla aika pienet, kun kuitenkin yhden jalan varassa ollaan.


Lantionnostot 3x12 viim. 70kg - Lantionnostoja tekisin mielelläni  smithissä, mutta ei löydy salilta... joten vapaalla tangolla mennään. Selän alle penkki, tankoon painot ja eiku nostelemaan. Ihana polte pakaroissa!


Vatsat jos vielä puhtia löytyy.


single-leg-barbell-straightKuvassa yläpuolella näkyy, suorin jaloin maastaveto yhdellä jalalla. Tekisin tämän mielelläni smithissä, koska siinä se tuli ensimmäisen kerran kokeiltua kun rakastuin. Itse saan smithissä liikkeen ja tasapainon pidettyä paremmin kasassa ja paremman tuntuman sen takia. Valitettavasti smithiä ei löydy mun saleilta, joten teen tämän ihan vapaalla tangolla. Smithissä tai vapaalla tangolla tehtynä liike on täysin sama, mutta vapaalla tangolla liike vaatii tasapainoa ja kropan hallintaa. Tää liike näyttää ihan hirveen hankalalta ja ajattelin ensin, etten varmasti tätä tee.. no menin, kokeilin ja ihastuin! Suosittelen kokeilemaan, hullu polte takareisissä ja pakaroissa tuntu vielä 3 päivää tän tekemisen jälkeen.


Ah, miten mä rakastankaan jalkapäiviä. Kuinka uskomattomalta se kuulostaakin, rakastan sitä tunnetta kun seuraavana päivänä kävelee portaita ja joka askel sattuu hulluna. Oon aina innoissani kokeilemassa kaikkea uutta, mutta helpolla en tästä ohjelmasta luovu.. on meinaan ihan supertehokas!


1-Koko näytön kaappaus 11.12.2013 132238Bloglovinin kautta seuraajat, olette varmaan huomanneet, ettei uuden blogin puolella tehdyt postaukset ole näkyneet siellä. Tämä johtuu siitä, etten turvallisuus syistä pysty itse vaihtamaan blogin osoitetta Bloglovinissa, vaan jouduin ottamaan yhteyttä heidän tekniseen tukeensa ja pyytää heitä vaihtamaan osoite. Toivottavasti homma hoituu mahdollisimman nopeasti, niin  uuden blogin puolella tehdyt postaukset päivittyisivät sinnekkin!


-Miia

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pikkujoulut

Heipparallaa ja hyvää itsenäisyyspäivä näin jälkikäteen! Koko viikonloppu meni autoilessa ja sukulaisten luona majailussa. Olipas rentouttavaa pitkästä aikaa tehä niinkin yksin kertasia asioita kun keilata, pelata korttia, täyttää ristikoita, silitellä koiria, istua valmiiks katettuun pöytään ja nukahtaa pedattuun sänkyyn. Tämmöset asiat unohtaa kun arkena tulee aina vaan ravattua töiden, koulun ja kodin väliä... ja vapaa-ajan istuu tietokone kiinni naamassa. Valitettavasti olin niin rentoutunut ja nautin vapaista, etten kameran kanssa jaksanut heilua, mutta pistetään tähän nyt muutaman viikon takaisista pikkujouluista kuvia. Pikkujoulut on mahtavia siitä, että saa pienen varaslähdön jouluun! Jouluruoka, glögi ja pipari kausi alkoi tästä, eikä loppua näy....


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA kuva(18)


Vaikka on ihana lomailla, löhöillä, herkutella ja juhlia on silti mahtavaa aina palata kotiin, terveelliseen ruokavalioon ja salille!


-Miia

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Syväkyykky ja polvet

Mun edellisen treenivideon jälkeen oma vaarini soitti mulle ja moitti mun syväkyykkyä puhuen hyppääjän polvesta ja patellasta. Vaari on harrastanut ainakin pikaluistelua ja valmentanut yleisurheilijoita, joten ajattelin, ettei hän nyt varmaan ihan tyhjästä mulle valita. Rupesin sitte googlettelemaan sekä selvittämään asiaa ja huomasin tän olevan aika kiistelty aihe. Toiset ovat täysin vastaan syväkyykkyjä kun taas toiset ylistävät niitä... tässä oma mielipiteeni aiheesta.


Itsellähän syväkyykyt ei ole ikinä tuntut pahalta polvissa ja jos tuntuisi niin eihän nitä kannata tehdä. On monenlaista tapaa tehdä kyykkyjä, enkä sano että mikään on oikea tai väärä, jokaisella oma makunsa. Itse pidän syväkyykystä ja koen sen olevan tehokkain. Mielestäni vajaaksi jätetty kyykky on vaarallisempi, koska 90 asteen kulmassa polvi on heikoimmillaan ja kaikki rasitus siirtyy polville... lisäksi vaajata kyykkyä tehdessä tankoon voidaan lastata yli-isoja kuormia ja näin saada pahempaa vahinkoa aikaan. Jos syväkyykyn liikerata on koko ajan hallittu eikä vaan "rysähdetä" alas, en näe siinä mitään pahaa. Itse tarkistan aina, että jalkaterät ja polvet osottavat samaan suuntaan, eikä polvet tule jalkaterien ''yli'' alas tullessa. ''Polvilumpion takaosan nivelelle tulee painetta sitä enemmän mitä pitemmälle polvet työntyvät varvaslinjan etupuolelle. Sivusiteille, kierukoille ja rustopinnalle hallaa tekee mikäli polvi ei pysy linjassa "toinen varvas-lumpio-lonkkanivel" koko suorituksen ajan.'' Tämän vuoksi jalkaterien asento on tärkeä... mutta polvissa voi olla eroja eri ihmisten välillä, vammoja ym. mitkä vaikuttavat aina kyykkäystekniikkaan. Jos kyykky tuntuu hyvältä, se todennäköisesti onkin sitä ja sama toisin päin.


Sitten tästä hyppääjän polvesta vielä... ''Hyppääjän polvi on yleinen rasitusvamma, jossa kipukohta paikantuu useimmin polvilumpion alakärkeen, polvijänteen kiinnittymiskohtaan. Vammassa myös reisijänteen liitos polvilumpioon voi oirehtia.Tyypillisimmin hyppääjän polvea tavataan lajeissa, joihin kuuluu voimakkaita ponnistuksia ja joihin liittyvien suunnanvaihdosten yhteydessä polvi kiertyy. Tällaisia lajeja ovat monet pallopelit." Oma mielipiteeni tähän on, että hyppääjän polvesta kärsivälle syväkyykyt ovat varmasti myrkkyä, muttei hyppääjän polvea voi kyykkäämällä saada. Mä en usko että kyykyistä tulevat polviongelmat johtuisivat kyykyn syvyydestä, ennemmin väärästä tekniikasta. Toki lumpion takaosan nivelen paine on suuri juuri isoilla painoilla kyykätessä, mutta näen sen pienempänä pahana kuin vajaan kyykyn rasitus polville.


Jos jokin liike tuntuu polvissa pahalta, kannattaa kokeilla toista. Esimerkiksi jos tämä kyseinen hyppääjän polvi vaivaa, niin kannattaa peruskyykyn sijaan kokeilla esim. yhen jalan versioita, box-kyykkyä tai kyykkyä smithissä. Hyvällä tekniikalla ja sopivilla painoilla, en usko syväkyykyn polvia rikkovan. Itse en ainakaan kyykyistäni luovu!


Ass to the grass, squat low or go home jne....


-Miia

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ei kipuu ei hyötyy

uudella tasolla! Nimittäin pieni varotuksen sana tähän väliin... kannattaa muistaa turvallisuus salilla, tässä hyvä varottava esimerkki.


1-image(84)


Lauantai-iltana oikein ilosesti vetelin pakarapotkuja taljassa, siinä kun sitten kummaruin vaihtamaan remmiä nilkasta toiseen niin pamautin pääni suoraan terävään reunaan mikä oli painopakan "suojana".  En lyöny päätä edes kovaa siihen ja ajattelinkin ensin että ei tässä mitään, ei edes sattunut. Kokeilin käsillä että minkähän kokonen kuhmu siitä tuli ja kädet olikin ihan veressä, katoin äkkiä viereiseen peiliin ja mulla oli koko naama ihan veressä. Siinä sitten lattialle vaan rupes tihkumaan verta ja tuli hetken semmonen tyhjä olo... kädet, naama ja lattia ihan veressä ja mä vaan tuijotin niitä mun käsiä ja mietin et mitä mun pitää tehä. Juoksin vessaan ja siitä sitte Roopen kans infosta hakemaan kylmää. Aika nopeesti toi tyrehty, ei kuitenkaan ollu iso haava, mut se veren määrä sai kyllä aika hyvin pelästymään!


1-image(83)Tältä pää näyttää tänään... nätti kuhmu ja viilto keskellä otsaa! Varmaan sadalle ihmiselle oon joutunu jo selittämään tän tarinan ja julkisilla paikoilla saan kummastelevia katseita. Mua itteeni lähinnä vaan naurattaa, sähläri mikä sähläri. Pitää miettiä positiivisesti, olis voinu käydä pahemminkin, olis voinu joutua tikattavaks tai osua silmään... tuohan tää vähän katu-uskottavuutta tai voin leikkiä Harry Potteria!


Muistakaa siis turvallisuus salilla, olis tää kyllä voinu käydä missä tahansa muuallakin. Voihan sitä porkkanaankin tukehtua.


-Miia