maanantai 1. syyskuuta 2014

Ensimmäinen kouluviikko

Tasan viikko sitten menin jännittyneenä pitkästä aikaa takaisin koulun penkille. Päässä pyöri ajatuksia, että miten mä pärjän täällä, löydänköhän mä kavereita ja mitä jos tää ei ookkaan mun ala. Täytyy sanoa, että ensimmäisen päivän aikana kaikki nää jännitykset kaikkos saman tien. Meillä on aivan mahtava luokka ja vaikka vasta ensimmäinen viikko on takana, niin voin jo nyt sanoa, että näistä tytöistä tulee varmasti mulle hyviä ystäviä koulun jälkeenkin. Vaikka meitä onkin yli 40 tyttöä, kaiken ikäisiä, näköisiä ja eri koulutustaustoja omaavia niin aivan mieletön luokkahenki on muodostunut jo nyt. Nimissä tosiaan on vielä vähän opettelemista.

Opiskelukin alotetaan ihan peruskursseilla, joten pärjäämisestäkään ei ole mitään huolta ja mitä nyt ollaan ehditty noita kursseja selailemaan läpi niin tää koulutus on kyllä täysin mun juttu. En malttaisi odottaa, että päästään ihan kunnolla jo opiskelun makuun! Toisaalta koulun, töiden ja treenien sovittaminen samaan aikaa kalenteriin ei ole mikään maailman helpoin juttu. Aika rankka oli viime viikko, mutta onneksi töiden osalta nyt vähän helpottaa. Pitää jäädä vähän vapaa-aikaakin ja kyllä toi toinenkin puoli tästä opiskelusta houkuttaa. Haalarit jalassa voi siis varmasti bongata mut helsingin yöelämästä jokunen kerta! Otetaan nyt kaikki irti tästä opiskeluajasta :)

Nyt ymmärrän niitä, jotka sanoo et ei ole yksinkertasesti aikaa urheilla. Mulla oikeesti teki tällä viikolla tiukkaa sovittaa treenit koulun ja töiden kanssa kalenteriin, mutta sitä mitä oikeasti haluaa niin saa kyllä tungettua johonkin väliin. Vähän pakostakin tuli tällä viikolla pidettyä kolme lepopäivää, yleensä pidän vain yhden tai kaksi. No mutta teki varmasti ihan hyvää mielelle ja kropalle ottaa vähän rennommin nyt, varsinkin kun viikko oli muutenkin niin kiireinen.

Jokatapauksessa, tältä näytti mun viime viikon liikunnat:

MA

Sali

Penkkipunnerrus 2x10 25kg, 1x5 32,5kg, 1x3 42,5, 1x1 52,5kg, 1x2 57,5kg, 2x5 50kg

kapea lankkupenkki 3x10-15 37,5kg

+alatalja, vipunostot eteen, vatsat

TI

lepo

KE

Sali

Syväkyykky 1x10 25kg, 1x10 52,5kg, 1x5 65kg, 4x3 80kg, 1x5 72,5kg, 1x10 60kg

maastaveto1x10 30kg, 1x10 52,5kg, 1x5 65kg, 4x3 85kg, 1x5 80kg, 1x8 65kg

+suorinjaloin maastaveto, ylätalja, vatsat

TO

lepo

PE

lepo

LA

Loikka/spurttitreeni

Tasajalka hypyt 5x5loikkaa ja 5x7loikkaa

yhen jalan hypyt n. 5x6 loikkaa / jalka

+spurtteja

SU

Sali

Syväkyykky 1x10 20kg, 1x10 52,5kg, 1x5 65kg, 4x3 80kg, 1x5 75kg, 1x10 60kg

penkkipunnerrus 1x10 20kg, 1x5 40kg, 1x3 45kg, 1x1 50kg, 1x1 57,5kg, 1x4 50kg, 1x3 50kg

+leuanveto, ojentajat, viparit, pohkeet ja vatsat


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Selailin vanhoja kuvia ja löysin tämmöisen otoksen viime tammikuulta. Jotenkin omaan silmään näytän pyöreämmältä tässä, vaikka paino onkin samoissa lukemissa.. Hassua miten itse ei edes huomaa muutoksia kropassaan.

Lisäsin nyt tohon viikon treeniohjelmaan pääliikkeisiin myös painot millä tein, kun joku niitä kyseli. Sunnuntaina penkki nousi tosi huonosti, muutaman lepopäivän jälkeen lihakset tuntu ihan tyhjiltä, eikä vaan pena kulkenut.. välillä on näitä päiviä. Mun tämän hetkinen ohjelma on ollut selvästi penkkipainotteinen. Penkissä liikutaan koko ajan tuolla maksimien rajoilla, kun taas kyykyn ja maven painot on ollut ohjelmassa noin 70-80% maksimeista. Viikon päästä mulla on kevyt viikko, minkä tarpeessa alan kyllä todellakin olemaan. Sen jälkeen aletaan piikkaamaan mua kisakuntoon ja sitä kyllä odotan kuin kuuta nousevaa. Äkkiä vaan paljon rautaa tankoon ja kunnon nousujohde päälle, en malta odottaa :)

-Miia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti