torstai 26. marraskuuta 2015

Comeback!

Täällä olen, vaikka muutamaan kuukauteen ei ole ehkä vaikuttanut siltä. Voisin tähän nyt luetella pitkän litanjan siitä kuinka kiire on ollut ja pahoitella kun en ole päivitellyt blogia... mutta taidanpa jättää sen tekemättä. Ei ole nimittäin viime aikoina ollut inspiraatioa kirjoittaa tänne, ilman mitään sen kummempaa syytä. Itsekin vähän hämmästyin, mutta on ollut jotenkin virkistävää pitää omat ajatukset vain ominani. Tänään kuitenkin rupesin kaipaamaan blogiani ja päätin nyt vihdoin taas kirjoittaa tänne.

Treenit on kulkenu hyvin, itseasiassa todella hyvin. Kävinhän mä vetämässä kisoissa muutamat ennätyksetkin. Ei siis todellakaan ole ollut siitä kiinni, etteikö treeni olisi maistunut. Oma tavoitteeni 300kg yhteitulos onkin jo rikottu ja nuorten SM-kisat häämöttää kolmen päivän päästä! Tässä on nyt tiputeltu painoa ja parisataa grammaa on enää matkaa 57 painoluokkaan. Mulla on kovat odotukset kisoihin ja pikkuhiljaa alkaakin jo jänskättää...

Mitähän kaikkea tässä mun blogihiljaisuuden aikana on ehtiny tapahtua... heinäkuun alussa muutettiin espoosta helsinkiin, elo-syyskuun vaihteessa käytiin kolmen viikon roadtripillä jenkeissä ja niin tossa reilu kuukaus sitten voitin voimanoston helsingin aluemestaruuskisat! 

Ihanaa palata blogin pariin, toivottavasti siellä on edes jokunen lukija vielä jäljellä!

♥Miia

P.S Tein blogin ulkoasuun pientä freesausta. Mitä ootte mieltä uudesta bannerista?